Sanan jokaisessa merkityksessä, (ihana) mieheni on nössö.
Olen tullut tähän päätökseen, koska mies täyttää kaikki nössöyden kriteerit.
a) Mielistelevä
b) Aina samaa mieltä
c) Välttää konfliktitilanteita
d) Ei halua puhdistaa ilmaa (eli väitellä/tapella/muuten vaan möykätä)
e) Ei koskaan halua antaa negatiivista palautetta esim. saamastaan palvelusta
f) Nysvää mielummin kotona, koska ilmeisesti ei halua nähdä ketään/mitään
g) Ei ole koskaan spontaani
h) Ei ole valmis tekemään pitkän tähtäyksen suunnitelmia
Lista voisi olla loputon. Joku voisi kysyä, että miksi sä olet sellaisen miehen kanssa ja vastaus on niinkin yksinkertainen, että mä rakastan tätä miestä. Hän ei oo mulle koskaan ollut paha, ei petä, ei jätä, ei juo, ei käytä huumeita, ei polta ja on rauhallinen ja näin ollen tasapainottaa mun kiukkukohtauksia. Okei, ehkä hän ei osaa oikein tunteitansa pukea sanoiksi, mutta KUKA osaa? Tässä alkaa lähestymään meidän virallinen vuosipäivä, ja tulee 4v yhteiseloa takana. Uskomatonta, että mä oon jaksanu tässä junnata näinkin kauan, sillä edellisen suhteen kusin sillä, että kolmen vuoden "kriisin" aikana kävin panemassa toista henkilöä surutta.
Joskus saa miettiä, että miten tää ihminen kestää mun jatkuvia aaltoiluja. Välillä kaikki on jees ja sekunnin päästä kaikki on päin helvettiä. Ehkä se sitten vaan on niin, että vakka kantensa löytää?
Nyt uppoudun fantasiakirjallisuuden pariin ja sitten nukkumaan.
maanantai 30. huhtikuuta 2012
torstai 5. huhtikuuta 2012
Yleistä nillitystä.
Se on kumma, ettei mua vastaan ole koskaan tullut sellaista henkilöä, joka jakaisi TÄYSIN saman musiikkimaun mun kanssa. Lähellä on pyörinyt, mutta sitten kun lähdetään tähän konemusiikkiskeneen, niin ehhei, siihen loppuu yhtäläisyydet. Useat aina kysyy että "miten sä voit kuunnella tommosta koneella tehtyä jumputusta, ku eihän se oo OIKEAA musiikkia?" Siis mitä vittua, jos joku nyt ei rämpytä jotaki helvetin kitaraa, niin se on heti sitte vääränlaista musiikkia? Eikse oo ihan sama, että mitä musiikkia sä kuuntelet, kunhan itse tykkäät?
Muistan ihan nuoruudesta lähtien kuuntelevani jotain dance/trance-painotteista musiikkia. En oo koskaan innostunu mistään Nirvanasta tai Apulannasta tai muusta tommosesta angstimusiikista. Mä luukutin jotain 80 ja 90-luvun hittejä. Toki mä oon kuunnellu muitakin musiikkilajeja, on tullu Slipknottia, Ozzy Osbournea jne, mutta ei ne koskaan mua niin kiinnostanut. Sitte ku tuli tää ysärihitit, Scooter, Paradisio jne, niin se oli aikaa se! Lapsuudenkavereiden kanssa soitettiin täysiä Bailandoa jne :DD Ihan huippua musiikkia ja olihan sitä festareillakin tarjonnassa. Tuli käytyä provinssissa ja rantarockissa Vaasassa, siellä vasta olikin kaikkea konemusiikkiskeneä ja ne hetket oli kyllä unohtumattomia.
Mua ärsyttää kun tulee kevät ja kesä. Mä tykkään enemmän syksystä ja talvesta, koska sillon on _kylmä_! Mä tuskastun jo parinkymmenen asteen lämpötilasta ulkona, sisälläki se on suht tuskaa, ainakin kun aurinko paistaa sisälle. Mä oon aina ollu kuumaverinen - siis aikuisiästä alkaen. Kun muut itkee että on kylmä niin mä nautin siitä. Parasta on -30 asteen pakkaset, koska ilma on niin puhdas ja kirpeä. Iltaisinkin on aina kiva pitää ikkunaa tai ovea auki, koska ulkoa tulee KYLMÄ!
Sitten aiheesta kukkaruukkuun. Tämä mun kasvava Hello Kitty -innostus vaan kasvaa ja kasvaa. Ihan älytöntä ku tulee etittyä nettikaupat läpi, josko löytyis taas jotain tilattavaa. Puhumattakaan huuto.netin sivuilta tulee katottua ja haettua kaikkea hakusanalla "Hello Kitty". Olenhan mä sieltä ostanut kaks laukkua, kännykänkuoria, kukkaron... You name it.
Pistää muuten suhteessa paljon vituttamaan kun exällä menee niin vitun hyvin, kun on kihlattu ja auto ja nyt jopa on ostanut oman asunnon. Kaikki tuntuu olevan niin hienosti ja lässyn lässyn. Seuraavaks varmaan on pullat uunissa. Eikait siinä mitään, kiva että jollain menee niin saatanan hienosti. Ja nythän mä kuulostan taas katkeralta ämmältä ja ehkä mä olenkin.
Miksei sitten voi olla iloinen toisten puolesta? Ei jotenkin vaan osaa, ainakaan suoranaisesti. Itehä oon kelan rahoilla, hain työkyvyttömyyseläkettä ja kuntoutustukea/rahaa, että jos sais elämästään kiinni ja pääsis kouluun/töihin...mutta mitä lähemmäs syksyä mennään niin alkaa ahistaa ajatus, että loppujen lopuksi on pakko tehdä jotain, koska muuten on yhteiskunnan hylkiö ja menee kaikki tuetkin. Ja on se saatanan kumma, että mielenterveyspotilas ei saa rauhassa sairastaa, että vois ees yrittää nostaa ittensä suosta. Hitto kun olisikin ns. normaali, joka pystyis olemaan normaalisti töissä, eikä muutenkaan olisi mitään suurempia ongelmia elämässä. Tosin kukaan ei ole ikinä normaali, sillä kaikilla on ongelmia, niistä ei vain puhuta ääneen.
Tyypillistä on sanoa mielenterveyspotilaalle, että mene töihin niin ei masenna. Vittu ihan kun joku työpaikka auttais kaikkeen. Työpaikat on täynnä paskanpuhujia ja selkäänpuukottajia. Puhumattakaan etten tuu naisten kanssa toimeen, ainakaan työympäristössä. Mua vituttaa puhua jostain kynsienlaitosta ja että onxxxx mun hiukset hyvin! ARGH! Mielummin mä jauhan vaikka autoista ja panemisesta ja oon ennemmin ronski kuin varovainen. Tää puolihan mussa on aiheuttanut sen ongelman, että muijat kokee mut jotenkin vaarana heidän parisuhteilleen, jos kaveeraan miehen kanssa. En voi käsittää sitä, että miksi edelleen on tämä asia niin pinnassa, että kavereitahan EI VOI OLLA, jos on eri sukupuolta. HUOH! Mahtaa olla niissä ihmisissä jotain vialla, ku näkee perkeleitä siellä, missä niitä ei ole.
Muistan ihan nuoruudesta lähtien kuuntelevani jotain dance/trance-painotteista musiikkia. En oo koskaan innostunu mistään Nirvanasta tai Apulannasta tai muusta tommosesta angstimusiikista. Mä luukutin jotain 80 ja 90-luvun hittejä. Toki mä oon kuunnellu muitakin musiikkilajeja, on tullu Slipknottia, Ozzy Osbournea jne, mutta ei ne koskaan mua niin kiinnostanut. Sitte ku tuli tää ysärihitit, Scooter, Paradisio jne, niin se oli aikaa se! Lapsuudenkavereiden kanssa soitettiin täysiä Bailandoa jne :DD Ihan huippua musiikkia ja olihan sitä festareillakin tarjonnassa. Tuli käytyä provinssissa ja rantarockissa Vaasassa, siellä vasta olikin kaikkea konemusiikkiskeneä ja ne hetket oli kyllä unohtumattomia.
Mua ärsyttää kun tulee kevät ja kesä. Mä tykkään enemmän syksystä ja talvesta, koska sillon on _kylmä_! Mä tuskastun jo parinkymmenen asteen lämpötilasta ulkona, sisälläki se on suht tuskaa, ainakin kun aurinko paistaa sisälle. Mä oon aina ollu kuumaverinen - siis aikuisiästä alkaen. Kun muut itkee että on kylmä niin mä nautin siitä. Parasta on -30 asteen pakkaset, koska ilma on niin puhdas ja kirpeä. Iltaisinkin on aina kiva pitää ikkunaa tai ovea auki, koska ulkoa tulee KYLMÄ!
Sitten aiheesta kukkaruukkuun. Tämä mun kasvava Hello Kitty -innostus vaan kasvaa ja kasvaa. Ihan älytöntä ku tulee etittyä nettikaupat läpi, josko löytyis taas jotain tilattavaa. Puhumattakaan huuto.netin sivuilta tulee katottua ja haettua kaikkea hakusanalla "Hello Kitty". Olenhan mä sieltä ostanut kaks laukkua, kännykänkuoria, kukkaron... You name it.
Pistää muuten suhteessa paljon vituttamaan kun exällä menee niin vitun hyvin, kun on kihlattu ja auto ja nyt jopa on ostanut oman asunnon. Kaikki tuntuu olevan niin hienosti ja lässyn lässyn. Seuraavaks varmaan on pullat uunissa. Eikait siinä mitään, kiva että jollain menee niin saatanan hienosti. Ja nythän mä kuulostan taas katkeralta ämmältä ja ehkä mä olenkin.
Miksei sitten voi olla iloinen toisten puolesta? Ei jotenkin vaan osaa, ainakaan suoranaisesti. Itehä oon kelan rahoilla, hain työkyvyttömyyseläkettä ja kuntoutustukea/rahaa, että jos sais elämästään kiinni ja pääsis kouluun/töihin...mutta mitä lähemmäs syksyä mennään niin alkaa ahistaa ajatus, että loppujen lopuksi on pakko tehdä jotain, koska muuten on yhteiskunnan hylkiö ja menee kaikki tuetkin. Ja on se saatanan kumma, että mielenterveyspotilas ei saa rauhassa sairastaa, että vois ees yrittää nostaa ittensä suosta. Hitto kun olisikin ns. normaali, joka pystyis olemaan normaalisti töissä, eikä muutenkaan olisi mitään suurempia ongelmia elämässä. Tosin kukaan ei ole ikinä normaali, sillä kaikilla on ongelmia, niistä ei vain puhuta ääneen.
Tyypillistä on sanoa mielenterveyspotilaalle, että mene töihin niin ei masenna. Vittu ihan kun joku työpaikka auttais kaikkeen. Työpaikat on täynnä paskanpuhujia ja selkäänpuukottajia. Puhumattakaan etten tuu naisten kanssa toimeen, ainakaan työympäristössä. Mua vituttaa puhua jostain kynsienlaitosta ja että onxxxx mun hiukset hyvin! ARGH! Mielummin mä jauhan vaikka autoista ja panemisesta ja oon ennemmin ronski kuin varovainen. Tää puolihan mussa on aiheuttanut sen ongelman, että muijat kokee mut jotenkin vaarana heidän parisuhteilleen, jos kaveeraan miehen kanssa. En voi käsittää sitä, että miksi edelleen on tämä asia niin pinnassa, että kavereitahan EI VOI OLLA, jos on eri sukupuolta. HUOH! Mahtaa olla niissä ihmisissä jotain vialla, ku näkee perkeleitä siellä, missä niitä ei ole.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)